Voimistelu-lehden kirjoitus: ”Minne pääsisi treenaamaan?”

Voimistelu-lehden Vieraskynä
toukokuu 2017

”Minne pääsisi treenaamaan?”

Otsikon kysymys joudutaan esittämään liian usein. Sen esittäjä voi olla liikuntaseuran valmentaja, mutta kysyjä voi olla myös teinien porukka, joka haluaisi vähän pelailla ja viettää aikaa yhdessä.

Muutama vuosi sitten me entiset voimistelijat teimme oman seuran juhliin pienen tanssiesityksen. Intoa riitti – treenipaikkoja ei. Nauroimmekin, että taitomme vain paranevat, mutta ongelmat pysyvät samoina. Kun olimme nuoria, treenasimme rytmistä liian pienessä salissa. Välineet kolisivat jatkuvasti kattoon, ja tuomareilta tuli kisoissa miinusta liian matalista heitoista.

Liikunnan ja urheilun harrastuspaikat aiheuttavat vilkasta keskustelua – ja syystä. Voimisteluliiton kyselyn mukaan olosuhdeasiat eli tilat ovat yksi keskeisimmistä tulevaisuuden haasteista. Ongelmina koetaan esimerkiksi salivuorojen saatavuus, vuorojen ajankohdat, välineiden puute, tilojen kunto ja soveltuvuus. Voimistelu ei ole tässä yksin, vaan olosuhdehaasteiden kanssa kamppailevat monet muutkin lajit. Liikunnan harrastaminen ja seurojen tarjoamien tuntien ja lajien määrä ei saa tyssätä tilojen puutteeseen.

Viime vuonna julkaistun LIITU-tutkimuksen (Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa) mukaan monipuoliset ja maksuttomat lähiliikuntapaikat lasten omissa elinympäristöissä palvelevat liikunnan edistämistä parhaiten. Urheiluseuroille tarvitaan kuitenkin myös lajeille sopivia tiloja, joiden vaatimukset ovat usein erilaisia. Molempia tarvitaan, jos halutaan mahdollistaa lasten ja nuorten arkiliikunta, mutta myös tavoitteellisempi kilpaurheilu.

Voimisteluliitto on monien muiden liittojen tavoin ottanut olosuhdeasiat erääksi painopisteeksi. Nyt tarvitaan laajaa yhteistyötä, jotta tuloksia saadaan aikaan. Lajit eivät voi mustasukkaisesti vahtia vain omaa reviiriään. Seurojen yhteistyöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että kunnat satsaavat esimerkiksi entistä monikäyttöisempiin, muunneltaviin liikuntatiloihin.

Kaikki lapset ja nuoret eivät kuitenkaan liiku seuroissa, ja juuri heistä meidän tulee kantaa eniten huolta. Näitä lapsia ja nuoria varten – ja myös liikuntaseurojen harrastajia varten – meidän pitää avata koulujen ovet ilta- ja viikonloppukäytölle. Tätähän ehdotti hiljattain myös opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä. Koulujen tilat ja helposti lähiliikuntapaikoiksi muuttuvat ympäristöt ovat tärkeitä liikuntaseuroille, mutta myös lasten ja nuorten sekä kaikkien kansalaisten vapaampaan liikkumiseen.

Kaikenikäisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omiin liikkumismahdollisuuksiinsa on parannettava. Seurojen pitää kysyä harrastajiltaan, millaista toimintaa nämä kaipaavat. Miksei liikuntaharrastuksen yhteyteen voisi yhdistää myös jotain muuta yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa, jos vaikkapa urheiluseura ja paikallinen vanhempainyhdistys suunnittelisivat sitä yhdessä?

Myös lapsilta ja nuorilta pitää kysyä mielipiteitä. He ovat fiksua väkeä, ja voivat kehittää oman ikäisilleen sopivia toimintamalleja, joita me aikuiset emme tule edes ajatelleeksi. Muistan eräänkin oppilaan toiveen koululle: ”Jos vain saisimme välitunneille lisää jalkapalloja, hyppynaruja ja turbokeihään.” Ei ole liikaa vaadittu. Lasten oikeudet ovat liikunnassakin meidän aikuisten velvollisuuksia.

Susanna Huovinen
Kansanedustaja (sd.)

Kirjoita hakulauseke ja paina ENTER