Terrorismin vakava ja vaikea haaste

Kirjoitus JTY Tiedottaa -lehteen

Terrorismin vakava ja vaikea haaste

Tätä kirjoittaessani on kulunut reilu viikko Turun järkyttävistä puukotuksista. Vaikka me suomalaiset olemme varmasti ymmärtäneet, että myös täällä voi jotain tällaista tapahtua, on tilanne pysäyttänyt karmealla tavalla meidät kaikki. Olemme saaneet päivittäin seurata tapahtumien uusimpia käänteitä. Välillä on tehnyt mieli jättää media lukematta ja some seuraamatta. Osin ylikierroksille tempautunut keskustelu ei ole omiaan helpottamaan sen pohtimisessa, mitä johtopäätöksiä meidän nyt tulisi tehdä. Tässä omia näkökulmiani keskusteluun.

Ensinnäkin meidän tulee pitää maltti mielessä, vaikka kuinka pelottaisi, surettaisi tai suututtaisi. Kiihkoilulla suuntaan tai toiseen ei saavuteta oikeaa lopputulosta. On annettava rikostutkinnalle sen vaatima työrauha. Itse luotan suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Uskon, että jutun tutkinta ja käsittely tehdään perusteellisesti ja luotettavasti.

Toiseksi meidän tulee läpivalaista, ovatko kyseessä yksittäiset toimijat vai onko kyseessä laajempi verkosto. Lisäksi pitää saada selvyys, mitkä syyt ovat vaikuttaneet tekijöiden mahdolliseen radikalisoitumiseen, ja missä vaiheessa tämä on tapahtunut. Tutkinta tulee varmasti antamaan tähän joitakin vastauksia. Julkisuudessa käyty keskustelu lakien, erityisesti tiedustelulain kiristämisestä antaa asiasta puutteellisen kuvan. Tarvitsemme yksittäisten muutosten sijaan monia, erilaisia toimia. On harhaanjohtavaa väittää, että yhdellä lakimuutoksella voitaisiin ehkäistä kaikki terrorismi.

Kolmanneksi meidän on kyettävä vahvistamaan kansainvälisen tietojenvaihdon ajantasaisuutta ja oikeellisuutta. On selvää, ettei kaikesta tiedosta voida aina mennä takuuseen, mutta nyt on syntynyt osin sellainen kuva, että kaikki tieto ei ole kulkenut riittävän ripeästi eurooppalaisten viranomaisten välillä.

Neljänneksi meidän on arvioitava kriittisesti, miten oma järjestelmämme kaiken kaikkiaan toimii. Erityisesti on tutkittava, ovatko resurssit prosessien eri osissa kohdallaan. Tällä tarkoitan muun muassa turvapaikkapäätösten ja niistä mahdollisesti tehtävien valitusten käsittelyaikoja, vastaanottokeskusten mahdollisuuksia tarjota turvapaikanhakijoille riittävää apua ja tukea – toisaalta myös seurata, mikäli radikalisoitumista ilmenee. Myös Supon resursseja tulee vahvistaa.

Viidenneksi meidän pitää ymmärtää, etteivät yksittäiset rikoksentekijät saa leimata kaikkia. Avoimet eurooppalaiset yhteiskunnat eivät voi sulkea rajojaan toisiltaan tai ympäröivältä maailmalta. Meidän on löydettävä globaalisti yhteisiä ratkaisuja sotien ja kriisien, köyhyyden ja eriarvoisuuden aiheuttamiin ongelmiin, jotka toimivat osin myös terrorismin käyttövoimana. Ketään ei saa leimata kielensä, uskontonsa tai ihonvärinsä perusteella terroristiksi. Samalla todellisten terroristien suunnitelmia on kyettävä ennaltaehkäisemään laajalla kansainvälisellä ja kansallisella yhteistyöllä. Rikolliset on saatava vastaamaan teoistaan täysimääräisesti. Kaikki tämä on tehtävä päättäväisesti, mutta rauhallisesti. Hätäily, pelko ja paniikki ovat terroristien tavoitteena. Tähän ansaan ei pidä langeta.

Lopuksi meidän pitää muistaa, että vaikka nyt tuntuu, että terrorismi tunkeutuu kaikkialle Eurooppaan, on terroritekoja silti ollut toistaiseksi vähemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. Terrorismi on toki muuttanut muotoaan, ja nyt kärsimme erityisesti ISISin ruokkimasta terrorista.

Nobel-voittaja Martti Ahtisaari on vapaasti lainaten sanonut, että rauhankehitykselle on ongelmallista, jos maailmassa on liikaa nuoria miehiä, joilla ei ole mitään tekemistä. Osa ääri-islamin lipun alla riehuvista terroristeista on varmasti liikkeellä puhtaasti ideologisista, rikollisista syistä. Mutta on uskallettava kysyä, ovatko kaikki? Vai onko joukossa kenties niitä nuoria, jotka ovat kohdanneet elämässään suurta kärsimystä, surua ja syrjintää, joka on johtanut epätoivoon, osattomuuteen ja lopulta välinpitämättömyyteen omasta ja muiden kohtalosta?

Mikään edellä mainitusta syistä ei luonnollisestikaan oikeuta murhaamaan, ja olisi virhe alkaa ymmärtää rikokseen päätyneitä. He ovat puolensa valinneet. On kuitenkin niin, että jos meillä olisi omaa toimintaamme muuttamalla mahdollisuus ennaltaehkäistä näitä iskuja, eikö meidän kannattaisi tehdä se? Syrjään jäänyt, väsynyt ja epätoivoinen ihminen on helpompi värvätä kaikenlaiseen rikolliseen toimintaan – olipa hänen taustansa mikä tahansa. Sanomattakin selvää on, että hyvissä ajoin ennaltaehkäiseminen ei tapahdu leimaamalla ulkonäön tai käytöksen perusteella rikolliseksi, saati sulkemalla kaikki väsyneet ja syrjäytyneet yhdessä leireille tai keskuksiin.

Otamme kaikki osaa Turun uhrien ja heidän omaistensa ja läheistensä tuskaan ja suruun. Me saamme olla järkyttyneitä. Silti, nyt tarvitaan malttia ja punnittuja ratkaisuja eri politiikan lohkoilla. Ja silti, tästäkin selvitään.

Susanna Huovinen, kansanedustaja

Kirjoita hakulauseke ja paina ENTER