Puhe Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 13.3.2018

Sosiaalialan asiantuntijapäivät
13.3.2018, Jyväskylän Paviljonki
Kansanedustaja Susanna Huovinen, avauspuhe

Arvoisat sosiaalialan ammattilaiset, hyvät kuulijat,

Haluan aluksi kiittää kutsusta tähän tilaisuuteen. Aivan tuota ohjelmassa mainittua valtiovallan tervehdystä en pysty esittämään, koska en edusta täällä mitään instituutiota kuten valtioneuvostoa, vaan puhun enemmänkin yksittäisenä kansanedustajana. Ja ehkä leimallisesti oppositiokansanedustajana.

Yritän silti pysytellä oppositiopolitiikan yläpuolella, koska tiedän kokemuksesta, että hallituksessa oman ministeritonttinsa puolustamisen ohella kaikki ministerit joutuvat punnitsemaan politiikkaa kokonaisuutena. Lisäksi yhteiskuntamme pitkäaikaisiin muutoksiin voi olla vaikeaa puuttua yhden hallituskauden aikana. Toisaalta, ei pitäisi myöskään olla pahentamassa niitä kehityskulkuja, joiden monet asiantuntijat sanovat vaikeuttaneen esimerkiksi tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumista.

Koen tämän puheenvuoron myös tietynlaisena mahdollisuutena peilata joitakin viime kaudella ministerinä tontilleni kuuluneita keskeisiä sosiaalialan uudistuksia, mutta samalla tarkastella tilannetta tällä hetkellä.

Mistä sitten erityisesti pitäisi puhua juuri nyt? Jos yhteiskunnassa eräs keskeinen yhdyssana on viime vuosina ja kuukausina ollut valinnanvapaus, niin minun kohdalleni osui nyt kyllä valinnanvaikeus. Toivon muuten, ettei tämä kokemukseni ennakoi myös valinnanvapauden tulevaa kohtaloa.

Ilmahan on sakeanaan aiheita, joista juuri nyt voisi puhua. On sote, vanhusten hoidon ja hoivan tila, yksinäisyys, toisen asteen koulutuksen maksuttomuus, oppivelvollisuusiän pidentäminen ja näiden vaikutus nuortemme tasa-arvoiseen koulutukseen, on digitalisaation mahdollisuudet, maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden ihmisarvoinen kohtelu ja kotoutuminen, työmarkkinatilanne, sosiaalityöntekijöiden työkuorma, uupuminen ja vaihtuvuus.

Tästä laajasta valikosta olen järjestäjien toiveen mukaisesti päätynyt puhumaan erityisesti yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja siitä, mitä vaikutuksia tällä kehityksellä on suomalaiseen yhteiskuntaan, ja millä keinoilla tähän haasteeseen voisimme vaikuttaa. Meillä kaikillahan on täällä myöhemmin tänään mahdollisuus kuulla aiheesta vieläkin tarkemmin, kun professori Juho Saari pitää aiheesta alustuksen.

Hyvät kuulijat,

Puhuttaessa eriarvoisuuden kasvusta kannattaa huomata, että kyseessä ei ole suinkaan vain suomalainen ongelma. Koko maailma kärsii omaisuuden ja varallisuuden keskittymisestä. Muutaman vuoden takaisen arvion mukaan 62 maailman rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin köyhin puolikas maailman väestöstä. Tämä tieto aiheuttaa ymmärrettävästi ihmetystä ja pettymystä. Mitä kukaan tekee moisella mammonalla?

Tällaisella kehityksellä on ilman muuta vaikutusta paitsi talouteen, työllisyyteen, kasvuun ja kilpailukykyyn myös kansalaisten reiluuden ja oikeudenmukaisuuden kokemukseen – sekä siihen, miten kansakuntien eheys kyetään turvaamaan. Näköalattomuus, konfliktit ja köyhyys vaikuttavat myös ihmisten liikkeelle lähtöön, mistä Suomikin on jo saanut esimakua.

Suomi on eurooppalaisessakin tarkastelussa varsin tasa-arvoinen maa ja kykenemme keskimäärin turvaamaan kohtuulliset elämänedellytykset kaikille. Suomea ei tietenkään voikaan verrata samalla mittatikulla niihin maihin, joissa yhteiskunnallinen eriarvoisuus rehottaa vielä pahasti.

Meillä on silti vastuumme. Yhtäältä meidän tulee varmistaa, että emme jotenkin vahingossa luiskahda tilanteeseen, jossa yhteiskunnan eheyden kokemus ei kuulukaan kaikille, vaan vain esimerkiksi meille työssäkäyville ja koulutetuille. Toisaalta me olemme yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa olleet monille muille maille mallina oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kehittäjinä. Kansainvälisissä yhteyksissä ollaan edelleen kiinnostuneita, miten köyhä ja sotien runtelema maa pohjan perukoilla kykeni suhteellisen nopeassa ajassa nousemaan monella mittarilla yhdeksi maailman menestyneimmistä, vähiten korruptoituneista ja onnellisimmista yhteiskunnista. Tämä on sellaista pääomaa, jota en mielelläni menettäisi.

Onko eriarvoisuuden kasvu sitten totta? Omalla työmaallani tästä vallitsee kovin erilaisia käsityksiä. Osan mielestä kaikki ongelmat hoituvat, kun työllisyys kasvaa. Osin allekirjoitan tämän, mutta entä työelämän ulkopuolella olevat? Miten esimerkiksi köyhyysrajan alapuolella sinnittelevä pieneläkeläinen hyötyy työllisyyden kasvusta? Hän hyötyy toivottavasti välillisesti esimerkiksi paranevina palveluina, mutta suoraa hyötyä on vaikea nähdä. Sama koskee pitkäaikaissairaita ja monin eri tavoin yhteiskunnan avun ja tuen varassa olevia.

”Meillä ei ole varaa siihen, että niin suuri osa väestöstä jää jälkeen valtavirrasta.”
Professori Juho Saari, Kauppalehti Optio, helmikuu 2018

”Syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden vahvistaminen ovat olleet pari vuosikymmentä eniten toistettuja poliittishallinnollisia iskulauseita. Hyvinvointivaltion alisuoriutumisen aikakaudessa ongelmat nähdään, niitä hankkeistetaan sirpaleisiksi kehittämistoimiksi, mutta syvälliset yhteiskuntapolitiikan johtopäätökset jäävät kellumaan.”
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle, helmikuu 2018

”Tuloerot kääntyneet kasvuun – työttömät, lapsiperheet ja opiskelijat kärsijöinä.”
Sosten selvitys, helmikuu 2018

Tähän olisi ollut tyrkyllä enemmänkin tavaraa. Jo näistä voi päätellä, että meidän on todellakin syytä nostaa eriarvoisuus isosti politiikan pöydälle. On hyvä, että valtioneuvosto on nimittänyt professori Saaren johtaman työryhmän hakemaan uusia toimintatapoja ja keinoja eriarvoisuuden vähentämiseksi Suomessa. Tietoahan meillä on toki olemassa jo varsin paljon.

Työryhmän toimeksiannossa pistää silmään se, että työ on tehtävä nykyisen menokehyksen puitteissa ja julkisia menoja lisäämättä. Itse olisin halunnut antaa työryhmälle laveammat puitteet, sillä vaikka työ on jo loppusuoralla, tämä hallitus tuskin ehtii suurempiin uudistuksiin ryhtyä. Seuraaviin hallitusneuvotteluihin kaivataan varmuudella myös sellaisia keinoja, jotka voivat jotain maksaakin. En usko kenenkään kuvittelevan, että tässä ei olisi ollenkaan kysymys myös ehdotettavien uudistusten vaatimista taloudellisista panostuksista.

Hyvät kuulijat,

Eriarvoisuus on siis ongelma myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Se näkyy monin eri tavoin ja sillä on varsinkin koulutusta tarkasteltaessa valitettava ylisukupolvinen vire. Koulutus kun on tärkein eri yhteiskunnallisiin asemiin päätymistä selittävä tekijä. Perhetausta vaikuttaa suoraan ja välillisesti lapsen kouluttautumiseen ja asemaan yhteiskunnassa. Esimerkiksi perhetausta vaikuttaa eniten kouluttautumiseen yliopistotasolle eikä perhetaustan vaikutusta vain peruskoulun varaan jäämiseen ole onnistuttu vähentämään. (VTT Outi Sirniö, Turun yliopisto)

Hyvätuloisen elinikä on jopa vuosikymmenen pidempi kuin heikommilla tuloilla toimeentulevan. Ylimmän tuloviidenneksen miehet elävät jopa 10 vuotta pidempään kuin alimman tuloviidenneksen miehet. Naisissa ero on samassa joukossa viisi vuotta hyvätuloisten hyväksi. Palveluiden käytössä erot näkyvät myös. Eroihin vaikuttavat monet rakenteelliset tekijät kuten tulonjako, varallisuus, palvelujärjestelmä, koulutusjärjestelmä, elinympäristöt, asuinolot, työolot, työelämän rakenteet ja elintavat. Nämä rakenteelliset tekijät vaikuttavat koko elinkaaren ajan. (Jenni Blomgren, VTT, Kela)

Juuri tästä syystä on hyvä, että professori Saaren työryhmä tarkastelee asiaa laaja-alaisesti, mutta toivottavasti saaden aikaan konkreettisia ehdotuksia. Toivottavasti he myös napakasti toteavat, että eriarvoisuutta ei ainakaan torjuta jo valmiiksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa edelleen heikentämällä. Tämän lisäksi olisi mielestäni tarkasteltava kriittisesti veropolitiikan valintoja, joiden vaikutukset tuntuvat monen asian taustalla. Onhan esimerkiksi talouspolitiikan arviointineuvosto todennut, että hallituksen kannattaisi ottaa veropolitiikan keinoja vahvemmin osaksi valtiontalouden tasapainottamista.

Lisäksi haluan painottaa sitä, että meidän on huolehdittava niiden ammattilaisten osaamisesta ja työn tekemisen todellisista mahdollisuuksista, jotka kaikkein heikompiosaisia pyrkivät auttamaan. Siis esimerkiksi teistä, jotka nyt olette paikalla. Ilman teidän ammattitaitoanne, osaamistanne ja paneutumistanne olisimme olleet pahemmassa pulassa jo ajat sitten.

Edellä mainitsemani asiantuntijat nostivat esiin seuraavia keinoja: riittävä toimeentulo ja pärjäämisen edellytykset, kohtuulliset ja terveelliset elinolot, heikommassa asemassa olevien elintapavalintoihin vaikutettava – oma tulkintani tästä on ikään kuin anti-uudistus tämän hallituksen tekemälle ”alkoholiuudistukselle” -, takaamalla kaikille mahdollisuuden päästä palveluiden piiriin, purkamalla kannustin- ja byrokratialoukkuja, ehkäisemällä huono-osaisuuden periytymistä. (Jenni Blomgren, Kela)

Lapsiperheiden toimeentulon kohentaminen työtä tukevilla toimilla ja riittävällä sosiaaliturvalla, taloudellisten resurssien lisäksi myös sosiaalisten ja kulttuuristen resurssien tasaaminen, maksuton toisen asteen tutkinto, joustavuutta peruskoulun rakenteisiin, ainevalikoimaan ja opiskelutapoihin, kouluihin velvoite tehostettuun opinto-ohjaukseen, korkeakoulututkinnon suorittamisen taloudellisten ja kulttuuristen esteiden purkaminen. (Outi Sirniö, Turun yliopisto)

Keinoja siis on olemassa varsin runsaasti. Lopulta kyse on arvoista ja niitä heijastelevista poliittisista valinnoista, joihin me kaikki vaikutamme kansalaisina ja äänestäjinä.

Arvoisat asiantuntijat,

Mainitsin aluksi, että tämä puheenvuoro tarjoaa mahdollisuuden myös tarkastella, miten viime kaudella omalla peruspalveluministerin tontilla tehdyt uudistukset ovat lähteneet liikkeelle.

Nyt jälkikäteen on tuntunut hiukan erikoiselta se kritiikki, ettei viime hallitus saanut mitään aikaan. Sosiaali- ja terveysministeriön alallahan tämä ei pitänyt paikkaansa. Vanhuspalvelulaki, oppilas- ja opiskelijahuoltolaki, perhehoitolaki, sosiaalihuoltolaki ja ammatinharjoittamislaki olivat kaikki merkittäviä lakipaketteja.

Lisäksi käynnistimme toimeentulotuen Kela-siirron, jonka toimeenpanossa ilmeni valitettavasti vakavia ongelmia, mutta jonka yhtenä tarkoituksena oli nimenomaan vähentää toimeentulotuen alikäyttöä, jonka vaikutukset ulottuvat laajalle yhteiskunnassamme. Tällä rakenteellisella uudistuksella oli myös Talentian jäsenten piirissä laajempi kannatus kuin aikaisempina vuosina.

Kaikkien näiden uudistusten toimeenpano on vaatinut teiltä ammattilaisilta ja myös ammattijärjestöltä valtavasti sitoutumista ja työtä. Haluan kiittää teitä kaikkia tästä panoksestanne.

Viime kauden uudistuksista eniten huolta kannan ihanan kamalasta lempilapsestani sotesta. Se ei tunnu pääsevän maaliin, eikä ainakaan sellaisella mallilla, joka turvaisi uudistuksen alkuperäiset tavoitteet. Suren sitä, miten helposti meidät sote-integraatiota korostavat sysätään syrjään toteamalla, että kyllä se integraatio saadaan hoitumaan siellä uusissa maakunnissa. Kunpa näin olisikin. Sote-integraation varmistaminen kaikille suomalaisille vaatii sitä, että se näkyy nyt laadittavassa lainsäädäntökehyksessä. Muutoin integraation toteutuminen voi itse asiassa saada 18 erilaista ilmenemistapaa, eikä tämä ole kansalaisten sote-palveluiden tai perustuslain näkökulmasta perusteltua.

Toinen asia, johon joudun palaamaan kerta toisensa jälkeen, on lastensuojelun tilanne.

”Perheiden ja lasten kipupisteisiin pitäisi kyetä puuttumaan paljon ennen kuin ne muuttuvat lastensuojeluongelmaksi.”

”Hieman turhautunut olo minulla on, tämä varhaisen puuttumisen kysymys on ollut esillä ainakin toistakymmentä vuotta.”
Selvityshenkilö Aulikki Kananoja, YLE 7.3.2018

Jaan Aulikin turhautumisen, ja tätä turhautumista osittain yritimme purkaa viime kauden sosiaalihuoltolain uudistuksella, ja esimerkiksi perheiden kotipalvelun vahvistamisella. Huoli ei ole mihinkään poistunut ja kuntakohtaiset erot näyttävät edelleen olevan isoja. Tässä yhteydessä annan kiitoksen nykyiselle hallitukselle LAPE-ohjelmasta. Siinä liikutaan juuri sillä kokonaisvaltaisella otteella, josta olemme jo pitkään puhuneet. Ja LAPEkin nojaa pitkälti viime kaudella tehtyyn sosiaalihuoltolakiin, jonka ministeri Saarikko on kiitettävästi useasti nostanut esiin.

Lastensuojelun jatkuva aliresurssointi johtaa ihmisten uupumiseen valtavan vastuun ja työtaakan alle. Tässä yhteydessä mitoitukset nousivat jälleen esille. Tiedän olevani tässä asiassa kaltevalla pinnalla, sillä kysymys on vaikea. Emme löytäneet ratkaisua viime kaudella ja hankalaa on nytkin. Toisaalta on rasittavaa, että työryhmä ja selvityshenkilö toisensa perään toteavat asian olevan liian mutkikas. Ja keinoksi esitetään varhaista tukea ja lisää resursseja ennaltaehkäisevään työhön. Nämähän eivät ole toiselleen vaihtoehtoisia ratkaisuja, kun tarvitaan kumpaakin! Myös lastensuojelua tehdään varhaisen tuen muodossa.

Sitova mitoitus voi olla hyvin hankalaa määritellä laissa, koska lastensuojelussa tehdään niin paljon erilaista työtä, kuten te tiedätte. Asiakkaiden elämäntilanteet ja ongelmat ovat hyvin moninaisia. Yhtä lailla vaihtelevat työntekijöiden vastuut ja tehtävänkuvat. Mietin, miten tämä moninaisuus olisi huomioitava pykälissä niin, että asia olisi riittävän selvä työntekijöille, työnantajille ja valvovalle viranomaiselle. Onko tämä ylipäätään mahdollista? Onko vaarana, että maksimista tulee normi?

Tulisiko mitoitusta yrittää kehittää kokeilujen kautta, kuten nyt kokeillaan erilaisia tiimityön malleja, joissa tasataan yksittäisen sosiaalityöntekijän työtaakkaa? Vai tulisiko tarkentaa tuoretta sosiaalihuoltolakia työntekijän ilmoitusvelvollisuuden osalta? Tällä hetkellähän ilmoitusvelvollisuuspykälä on tulkinnanvarainen sen osalta, millaisista epäkohdista on ilmoitettava. Olisiko tähyän löydettävissä jonkinlainen yhteisymmärrys eri tahojen kesken? Esitän lähinnä kysymyksiä, koska ei minulla ole kristallipalloa siihen, miten mitoitus tulisi kirjata lakiin. Kaivataan siis konkreettisia esityksiä tähän asiaan, jonka 1000-nimeä adressi nostaa vahvasti esille.

Joka tapauksessa on selvää, että jokaisella työntekijällä tulee olla oikeus tehdä parasta mahdollista työtään, ilman jatkuvaa riittämättömyyden ja väsymisen tunnetta sekä hyödyntää koko osaamistaan. Ja tämä on mahdotonta, jos asiakasmäärät ovat kohtuuttomat, kuten monilla ovat. Kärsijäksi joutuu ilman muuta näissä tilanteissa myös asiakas, ja pahimmillaan ongelmat pahenevat, kun asioitaan täytyy selvittää jatkuvasti vaihtuville, uusille ihmisille.

Tästä pääsemme toiseen päivänne teemaan eli tärkeään työssäjaksamiseen. Moni on sosiaalialla omassa kutsumustyössään. Tätä vahvuutta, jossa työntekijä sitoutuu vahvasti työhönsä, jossa laitetaan oma persoona todella peliin asiakkaan hyväksi, on mielestäni myös käytetty hyväksi. Pitää osata erottaa, että myös vahvaa sitoutumista vaativassa työssä työ on silti työtä, josta on oikeus lähteä ajoissa kotiin, viettää viikonloppuja perheensä ja läheistensä kanssa ja pitää loma lomana. Te kaikki varmasti venytte töissänne ihmisinä joka päivä, ja jotta tämä onnistuu, on jokaisen haettava voima sieltä, mistä se itse kullekin helpoiten löytyy; perheestä, luonnosta, levosta, läheisistä ja harrastuksista.

Tämän lisäksi tarvitaan paljon työtä työyhteisöjen sisällä, ja tästä kuulette tänään paljon minua viisaammilta. Se voi kuitenkin olla esimerkiksi tätä: johdon sitoutuminen, osaava työn johtaminen, riittävä työnohjaus, työn kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa ja vuorovaikutuksellisuuden korostus, kollegojen tukeminen ja keskinäinen arvostus, yhteiset onnistumiset, innostus ja ilo uuden oppimisesta, aikaa ja tukea luottamuksellisten suhteiden rakentamiselle asiakkaiden kanssa.

Hyvät ystävät,

Ministeriaikana kassissani kulki usein tämä kirja: Arvokas arki – runoja sosiaalityön arjesta. Sain kirjan vierailullani Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa. Kirja on kulkenut mukanani moneen paikkaan. Useat puheeni olen aloittanut ja lopettanut tämän kirjan lainauksilla. Heijastan yhden suosikeistani tuonne taustalle ja toisen luen lopuksi ääneen. Vaikka olisitte jo joskus aiemminkin kuulleet saman, pyydän ymmärrystänne, sillä usein runot tavoittavat paremmin jotain, mitä on vaikea millään puheella sanoittaa. Runojen sanoilla haluan muistuttaa, että ihmisen pelastamista elämälle ei voida hinnoitella nyt eikä myöhemmin. Sen arvon näkevät vain ne, jotka siinä työssä ovat itse mukana. Kiitän huomiostanne ja toivotan teille onnistunutta asiantuntijapäivää muusikko Jirin runon sanoin:

”Poika,
joka pisti pilkaksi
riskitekijät ja ennusteet.

Koulupudokas
putosi tukevalle jalustalle
ja ponnisti korkealle.

Koulukiusattu
löysi kehostaan rytmin
ja sielustaan sävelen.”

Kiitos!

Kirjoita hakulauseke ja paina ENTER