| AJATUKSET - KIRJOITUKSET |
| 09.01.2010 :: Vastine Keskisuomalaisessa |
| Urpilainen on ehdottanut usein yhteistyötä |
Harvoin kirjoitetaan ja julkaistaan niin henkilöön käyvää kirjoitusta kuin Kari Mäntysen kannanotto (KSML 4.1.). Mäntynen väittää Jutta Urpilaista yhteistyökyvyttömäksi laihoin perustein. Myös Mäntysen historiatiedoissa on aukkoja. Suomessa jokainen puolue valitsee itsenäisesti puheenjohtajansa ja näin tapahtui myös, kun Anneli Jäätteenmäki menetti luottamuksensa puolueessaan ja eduskunnassa. Lisäksi Mäntyseltä näyttää menneen ohi se tosiasia, että SDP on tarjonnut hallitukselle yhteistyötä niin metsäteollisuuden rakennemuutoksen hallitsemiseksi kuin uhkaavan massatyöttömyydenkin torjumiseksi. Hallitus ei ole yhteistyötarjouksiin halunnut tarttua.
Opposition tehtävä on haastaa hallitusta ja esittää vaihtoehtoja. Näin SDP on myös johtavana oppositiopuolueena tehnyt puheenjohtajansa Jutta Urpilaisen johdolla. Vaihtoehtoja olemme esittäneet runsaasti. Viimeksi joulun alla vaihtoehtobudjettimme kaatui eduskunnan äänestyksissä. Me olisimme halunneet hallitusta voimakkaammin panostaa esimerkiksi julkisiin investointeihin, aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja kuntien mahdollisuuksiin turvata kansalaisten peruspalvelut. Hallitusrintama äänesti esityksemme nurin. Sen sijaan hallitus on alentanut ennätyksellisen paljon jo valmiiksi hyvinvoivien ihmisten verotusta. Tosin viime aikoina keskustaministerit ovat vuoron perään vaatineet oikeudenmukaisempaa veropolitiikkaa.
SDP:n linja on erilainen kuin hallituksen. Se on tuotava rohkeasti esiin ja sen Jutta Urpilainen on tehnytkin. Hallituksen aitiosta olemme saaneet kovin vähän vastauksia asiallisiin kysymyksiin. Sitäkin enemmän olemme kuulleet Urpilaisen henkilöön käyvää arvostelua. Kun ei asialliselle kritiikille ole perusteita, on aina helppoa kohdistaa arvostelu yksittäiseen ihmiseen.
Susanna Huovinen
Reijo Laitinen
Tuula Peltonen
SDP:n keskisuomalaiset kansanedustajat
|
|