| AJATUKSET - KOLUMNIT |
| 27.08.2009 :: Keski-Suomen Viikko |
| Kuuleeko hallitus - kuntalainen kutsuu! |
Kokoomuksen kuuntelukampanjat pitkin Suomea jatkuvat. Toivomme, että parin vuoden kansalaisten kuunteleminen saisi aikaan ymmärryksen lisääntymistä, mutta huonolta näyttää. Valtiovarainministeri Jyrki Kataiselta ei kuntapalveluille tukea tunnu tulevan. Katainen ulkoistaa ikävät säästämishommat kuntapäättäjille.
Kuntalaiset ovat ymmällään, kun valtio ottaa suuret määrät velkaa, mutta monessa kunnassa palvelut vain kutistuvat. Minne rahat oikein menevät? Hallituskauden suurin yksittäinen menoerä ovat erilaisten verojen ja maksujen helpotukset ja poistot. Näihin on laskettu kuluvan yli neljä miljardia euroa. Summaa ei voi käsittää. Kun veropohja näin rapautetaan, tarvitaan tietysti korvaavaa rahaa, ettei budjetti keikahda. Siksi otetaan velkaa - ja paljon!
Monissa kunnissa tilanne on tukala. Työllisyyden kannalta tärkeitä rakennushankkeita lykätään. Palveluja joudutaan supistamaan ja jopa lakkauttamaan. Kuntalaisten palvelujen tarve ei tietenkään ole vähenemässä - päinvastoin. Työttömyys näkyy kunnissa paitsi verotulojen vähenemisenä myös ihmisten avuntarpeena. Jollei tähän tarpeeseen voida vastata, maksetaan lamalaskua pitkään ja kalliisti.
Kuunteleminen on hyvä asia. Vielä parempaa on, jos se myös johtaa johonkin käytännön toimiin. Rohkenen olettaa, että hallitus on saanut samanlaisia terveisiä kuin me oppositionkin edustajat. Niissä toivotaan pienempiä päiväkoti- ja kouluryhmiä, parempia terveyspalveluja ja arvokasta vanhuutta. Hallituskauden ollessa yli puolen välin, voi koko hallitukselle esittää kysymyksen: oletteko tehneet jotain vaiko vain kuunnelleet, kun mainostoimisto niin kehotti?
Susanna Huovinen
Kansanedustaja (sd.)
www.susannahuovinen.fi
|
|