| AJATUKSET - KOLUMNIT |
| 24.06.2009 :: Jyväskylän Kaupunkilehti |
| Tuhansien tapahtumien kesä-Suomi |
Maatamme kuvaillaan usein tuhansien järvien maaksi. Vettä meiltä tosiaan löytyy - monessakin muodossa. Meren äärellä sijaitsevat kaupungit tarjoavat monenlaista nähtävää. Tuhansien järvien rannoilla voi ihailla monien suomalaisten suosimaa lomamaisemaa laiturin nokasta. Pohjoisessa ja idässä löytyy upeita koskia, joiden välillä virtaavat joet ovat kalastuksesta nauttivan lomailijan unelmapaikkoja.
Vaikka suomalaisessa kesäluonnossa löytyy paljon ihasteltavaa, on aina erikseen mainittava erilaiset kesätapahtumat. Keski-Suomi ei ole poikkeus, vaan myös meillä järjestetään kymmeniä tapahtumia pitkin kesää. Vaikka monet lomailevat vain mökeillään, riittää suomalaisia myös tapahtumien osallistujiksi ja järjestäjiksi. Voisi jopa sanoa, että jokainen itseään kunnioittava paikkakunta järjestää jonkinlaisen kesätapahtuman.
Joka karkelossa on mukana musiikkia - joko oman paikkakunnan musiikkilahjakkuuksia tai kauempaa hankittuja suuruuksia. Lisäksi ilmeisesti suomalaisten korkealla oleva kilpailuvietti vaatii, että kaikissa tapahtumissa järjestetään jokin kilpailu. On eukonkantokisoja, saunomiskisoja, matonpesukisoja, saappaanheittokisoja ja leikkimielisiä viisiotteluita sekä eripituisia juoksulenkkejä. Tähän päälle löytyy tietysti vielä runsaasti ihan oikeita urheilukisoja.
Kesätapahtumat tarjoavat kaikille jotain. Kannattaa vierailla useammassakin. Se on paitsi mukavaa lomapuuhaa myös osoitus tapahtumien järjestäjille, että heidän työtään arvostetaan ja tarvitaan. Suomen kesä voi olla pahimmillaan lyhyt ja kylmä, mutta parhaimmillaan kesämuistot kantavat meitä läpi vuoden. Toivotaan tälle suvelle hyviä kelejä - tapahtumista ei ainakaan ole pulaa!
Susanna Huovinen
kansanedustaja (sd.)
|
|