| AJATUKSET - KOLUMNIT |
| 07.03.2009 :: Sisä-Suomen Lehti |
| Hallitus tulevien eläkeläisten kukkarolla |
Hallitus on päättänyt nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajaa 63 vuodesta 65 vuoteen. Yksipuolisella sanelupolitiikallaan hallitus on suututtanut tavalliset ihmiset ja ammattijärjestöt. Ratkaisu osoittaa huonoa harkintaa niin päätöksen sisällön kuin menettelytavankin osalta.
Hallitus ilmeisesti luulee ihmisten kiusallaan pyrkivän eläkkeelle. Tämä ei ole totta. Monissa ammateissa työn kuormittavuus – niin ruumiillinen kuin henkinenkin – ovat sitä luokkaa, ettei ihme jos alle kaksikymppisinä työelämään menneet ihmiset uupuvat. Eläkkeelle pitäisi päästä siinä kunnossa, että eläkepäivistä voisi vielä nauttia pitkän päivätyön päälle. Nykyisin liian moni tuupertuu työelämän loppusuoralle ja odotetut eläkepäivät läheisten kanssa jäävät vain haaveeksi.
On tietysti totta, että on ihmisiä, jotka jaksaisivat työelämässä nykyistä pidempään. Valitettavasti vain työelämä on mennyt sellaiseksi, että kaikki yli viisikymppiset, parhaassa työiässä olevat ihmiset tuupitaan pienenkin tilaisuuden tullen eläkeputkeen. Todellinen eläkkeelle jäämisen ikä onkin noin 60 vuoden paikkeilla, siis usean vuoden päässä nykyisestä virallisesta eläkeiästä. Olisiko ollut järkevää ensin työelämää kehittämällä yrittää päästä edes tuohon 63 vuoteen? Tällä paperipäätöksellä ei eläkkeellejäämisikä nouse. Jaksamista kun ei määrätä pakolla.
Hallitus ei ole osoittanut ratkaisun yhteydessä lainkaan resursseja kauniisti puhumaansa työelämän kehittämiseen. Kun päätös julkistettiin, hallitus ei puhunut mitään työssäjaksamisesta, vaan vain eläkeiän nostosta. Kun kävi ilmi, ettei kansa mukisematta tyydykään ratkaisuun, alettiin etsiä pehmeämpää linjaa. Rahat ja toimenpiteet kuitenkin uupuvat.
Menettelytavan osalta hallitus ei saa mistään ymmärrystä. Miten voi olla, että pääministeri selittää salailun ja sanelun sillä, että tiesi ammattijärjestöjen vastustavan ja siksi ei viitsinyt edes kysyä? Eikö demokratian ydin ole siinä, että yhdessä pyritään löytämään ratkaisut yhteisiin ongelmiin? Porvarihallitus osoittaa todellisen luonteensa halveksimalla sopimusyhteiskuntaa, jolla on saavutettu suomalaisessa yhteiskunnassa vakautta, taloudellista kasvua, työtä ja hyvinvointia. Hallituksen linja on ilmeisesti se, että yhdet ja samat tavalliset ihmiset saavat kantaa mittavien veronalennusten loppulaskun huonontuvina palveluina ja pidempänä työurana.
Tällä päätöksellään hallitus mursi luottamuksen. Suomalaista yhteiskuntaa ikänsä rakentaneet ihmiset on petetty. SDP ei hyväksy tällaista menoa. Me seisomme ihmisten ja järjestöjen rinnalla ja vaadimme päätöksen perumista. Tule mukaan tähän työhön. Kerro oma tarinasi, mielipiteesi ja kantasi avatuilla verkkosivuilla: www.pelastaelakkeesi.fi
Susanna Huovinen
Kansanedustaja, SDP:n puoluehallituksen jäsen
www.susannahuovinen.fi
|
|