| AJATUKSET - KOLUMNIT |
| 11.12.2008 :: Keski-Suomen Viikko |
| Avoinna 24 tuntia vuorokaudessa? |
Kauppojen aukioloasia on jälleen esillä. Lähes joka vaalikaudella kysymystä on eduskunnassa käsitelty. Itse olen ollut sitä mieltä, ettei suuria laajennuksia aukioloihin ole syytä tehdä enkä ole pitänyt tärkeänä esimerkiksi jatkuvaa aukioloa sunnuntaisin.
Nyt Palvelualojen ammattiliitto ja kaupan työnantajat ovat neuvotelleet aukiolokysymyksestä ja saavuttaneet yhteisen näkemyksen. PAM toimi mielestäni viisaasti istuessaan neuvottelupöytään, koska porvarihallitus aikonee joka tapauksessa viedä laajemmat aukioloajat läpi.
Vaikka arvostankin yhteisesti saavutettua neuvottelutulosta, asiasta lainsäädännön osalta päättää eduskunta. Jokainen edustaja arvioi siis oman kantansa, kun lakiesitys eduskuntaan saapuu. Nyt julkisuudessa olleisiin tietoihin liittyy muutamia ongelmakohtia.
Kun edellisellä kerralla lainsäädäntöä muutettiin, edellytimme eduskunnan talousvaliokunnan mietinnössä, että asiasta on tuotava eduskunnalle selonteko, jossa selvitetään aukiolojen laajentamisen vaikutuksia yhteiskuntaan ja sen eri toimintoihin, muun muassa päivähoitotarpeisiin. Kun kauppa on auki sunnuntaisin, se tarkoittaa sunnuntaityötä monelle muullekin alalle. Oletan, että hallitus vastaa tähän eduskunnan huutoon ja selvittää talousvaliokunnan edellyttämät seikat. Ilman kattavia lisätietoja en ainakaan itse voi olla kannattamassa nyt esitettyä mallia, jossa sunnuntaisin työskentelystä tulee poikkeuksen sijasta sääntö.
En pidä myöskään ajatuksesta, että pienille kaupoille annetaan mahdollisuus olla auki vaikka vuorokauden ympäri. Riskit työturvallisuudelle ovat liian suuret. Jos sunnuntaiaukiolo vapautetaan, pienet liikkeet todennäköisesti häviävät kisan kaupan suurille yksiköille, vaikka saisivatkin oikeuden olla auki 24 tuntia vuorokaudessa. Neuvottelutulos työnantajan ja työntekijöiden välillä ei poista muun muassa näitä ongelmakohtia, jotka eduskunta saa eteensä.
Susanna Huovinen
Kansanedustaja, puoluehallituksen jäsen
www.susannahuovinen.fi
|
|