| AJATUKSET - TIEDOTTEET |
| 30.09.2009 :: Keski-Suomen Tiedotusvälineille |
| Puhetta Budjetista |
Kansanedustajat Susanna Huovinen, Tuula Peltonen ja Reijo Laitinen kiertävät Keski-Suomessa puhumassa valtion budjetista.
Hallitus ei ole päivittänyt talouspolitiikkaansa vastaamaan muuttuneita olosuhteita, vaan talouskasvun käynnistämiseksi elvytystä olisi syytä jatkaa voimallisemmin kuin hallitus esittää. Hallituksen esitykseen nähden tarvitaan noin miljardin euron lisäelvytys.
Työttömyyden kasvun pysäyttäminen on SDP:lle ykkösasia. SDP:n vaihtoehto hallituksen talouspolitiikalle koostuu neljästä toimenpidekokonaisuudesta. Puolue esittää rahaa investointeihin, kunnille ja työllisyyden hoitoon. Lisäksi heikoimmassa asemassa olevien toimeentulo on turvattava.
Investoinnit työllistävät tehokkaammin kuin verojen alentaminen. Kuntien tukeminen turvaa palvelut sekä torjuu kunnallisveron korotukset. Aktiivinen työvoimapolitiikka auttaa ihmisiä työllistymään uudelleen sekä estää pitkäaikaistyöttömyyden syntymistä. Oikeudenmukaiset veroratkaisut ja tulonsiirrot auttavat heikoimmassa asemassa olevia yli taantuman.
SDP esittää lisäksi kuntasopimuksia, joilla vältetään irtisanomiset ja lomautukset. Puolueiden tulisi sopia kunnissa, ettei lomautuksia ja irtisanomisia käytetä taloustilanteen korjaamiseksi, että kuntien investointitoiminta pidetään kohtuullisena ja palvelujen laadusta ei tingitä. Näillä yhteistoimilla voimme päästä ulos taantumasta ja samalla huolehtia siitä, etteivät maksajiksi jää yhteiskuntamme heikoimmat.
Tervetuloa tapaamaan ja keskustelemaan valtion ensi vuoden budjetista demariedustajien kanssa.
Maanantaina 5.10.
klo 12-13 Äänekosken torilla
klo 14-15 Jyväskylän kävelykadulla
Lauantaina 24.10.
klo 11-12 Jämsän torilla
Lisätietoja:
Susanna Huovinen 050 511 3125
Tuula Peltonen 050 512 2156
Reijo Laitinen 050 511 3069
|
|