| AJATUKSET - TIEDOTTEET |
| 13.05.2009 :: Tiedotusvälineille |
| Demariedustajat vaativat puuttumista nuorisotyöttömyyteen |
Keskisuomalaiset sosialidemokraattiset kansanedustajat Susanna Huovinen, Reijo Laitinen sekä Tuula Peltonen jättivät kirjallisen kysymyksen työllisyysmäärärahojen puutteen vaikutuksista nuorten työttömien työllistämistoimenpiteisiin.
Keski-Suomessa oli työnvälitystilaston mukaan maaliskuun lopussa 15 946 työtöntä työnhakijaa, 17,3 % enemmän vuosi sitten. Koko maan tavoin myös Keski-Suomessa yli puolet työttömyyden vuotuisesta kasvusta kertyi lisääntyneistä lomautuksista. Työttömyys lisääntyi viime vuoden maaliskuusta jokaisessa Keski-Suomen kuudessa seutukunnassa.
- Nyt ongelmana on määrärahojen riittämättömyys. Työllisyysmäärärahojen loppuminen vaikuttaa monien muidenkin tahojen toimintaedellytyksiin. Se heikentää mm. koulutusorganisaatioiden, kuntien, ns. kolmannen sektorin ja EU:n rakennerahastohankkeiden mahdollisuuksia toteuttaa erilaisia työllisyyttä edistäviä ja syrjäytymistä ehkäiseviä toimenpiteitä, sanoo Huovinen.
Taloustaantuman johdosta työllistämistoimien tarve on kasvanut voimakkaasti. TE-keskuksen ja TE-toimistojen työllisyysmäärärahat loppuvat kesään mennessä. Vuoden 2009 talousarviossa työllistämistoimien mitoitus perustui arvioidun 5,9 prosentin työttömyyden tasoon.
- Keski-Suomessa tämä tarkoittaa yli 3 000 työttömän lisäystä vuoteen 2008 verrattuna. Kuluvan vuoden lisätarve on yhteensä 5 miljoonaa euroa. Mikäli määräraha olisi käytössä jo kesäkuussa, olisi koulutus- ja työllistämistoimenpiteiden piiriin mahdollista saada loppuvuoden aikana Keski-Suomessa uusia henkilöitä vähintään 1 300 lisää, toteaa Laitinen.
Nuorten työllisyystilanteeseen vaikuttaminen koetaan tärkeäksi, ja tätä tehtävää toteuttaa esim. Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimiston laajapohjainen nuorten työ- ja koulutuspalvelujen kehittämisen työryhmä. Nuorten ongelmien vaikeusaste on lisääntynyt alueella jo ennen talouden taantumaa.
- Haluamme tietää, miten hallitus takaa nuorisotyöttömyyden voittamiseksi kehitettyjen nuorille suunnattujen palveluiden rahoituksen myös taloudellisessa taantumassa, ja aikooko hallitus poiketen kehysriihen päätöksestä tehdä lisätalousarvion vielä kuluvan kevään aikana ja osoittaa siinä lisämäärärahan työllistämistoimenpiteisiin, summaa Peltonen lopuksi.
Lisätietoja:
Tuula Peltonen
050 512 2156
tuula.peltonen@eduskunta.fi
Susanna Huovinen
050 511 3125
susanna.huovinen@eduskunta.fi
Reijo Laitinen
050 511 3069
reijo.laitinen@eduskunta.fi
|
|