Etusivu
Susanna
Taustaryhmä
Ajankohtaista
Ajatukset
Galleria
Palaute
Blogi
Yhteystiedot

ETUSIVU

Lipponen olisi ansainnut suuremman tuen

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros on käyty ja uuden Tarjan nimi on Sauli tai Pekka. Harmittaa vieläkin Paavo Lipposen saaman kannatuksen taso. Syitä asiaan on varmasti useita, mutta kyllä sosialidemokraattisen puolueen on myös katsottava peiliin: vaalityöhön ei saatu samaa draivia kuin eduskuntavaaleissa.

Tunnen vielä kisassa mukana olevat ehdokkaat. Molemmissa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Valinnan olen jo omassa mielessäni tehnyt, mutta en ole vielä päättänyt, teenkö päätöksestäni julkisen. Kansalaiset ovat näissä asioissa varsin valistuneita ja osaavat varmuudella tehdä päätöksensä ehdokkaiden välillä itsenäisesti.

Tärkein viestini onkin nyt se, että ihmiset menisivät äänestämään, vaikka oma ehdokas olisikin karsiutunut ekalla kierroksella. Äänioikeus on meille tapeltu oikeus, josta monet maailmassa vain haaveilevat. Demokratia toimii vain, jos mahdollisimman moni siihen osallistuu.

Vaaliterveisin,
Susanna



Näiltä sivuilta löydät viimeisimmät puheet, kirjoitukset sekä tiedotteet. Kirjoitukset- kohdasta löydät myös eduskuntapoissaolojeni syyt. Voit myös antaa palautetta ja seurata blogiani. Kaikki palaute on tervetullutta. Muistathan, että eduskunnassa käyttämäni puheenvuorot löydät eduskunnan sivujen kautta.

Suora linkki eduskunnan henkilötietosivulle.
Kotisivujen suunnittelu: St. Hurmos